Suomen Romanifoorumi – Fintiko Romano Forum – on suomalaisten romanijärjestöjen keskusliitto. Toiminnan tavoitteena on kehittää romanijärjestöjen osallistumisvalmiuksia, tukea voimaantumista sekä edistää verkostoitumista. Romanifoorumi osallistuu kansalliseen ja kansainväliseen ihmisoikeustyöhön ja yhdenvertaisuuden edistämiseen.
Romanifoorumin alla toimii myös STEA:n rahoittama kolmivuotinen D7-hanke. Kyseessä on kehittämishanke, jonka tavoitteena on kehittää rikollisesta elämäntavasta irrottautumista tukeva toimintamalli.
Romanifoorumi myös välittää tietoa sekä tuottaa monipuolisesti sisältöä aiheista, jotka vaikuttavat romaniyhteisöön sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla. Viestintäkanavina toimivat mm. verkkosivut ja sosiaalisen median eri alustat.
Työnantajana Romanifoorumi siis sijoittuu sosiaalialalle, kolmannelle sektorille järjestötoimijana, mutta harjoittelupaikkoja voi harkita myös mm. mediapuolen toiminnoista.
Työharjoittelupaikkoja voi tiedustella lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@romanifoorumi.fi. Liitä mielellään sähköpostiin myös oma CV sekä omat toiveesi ja tarpeesi liittyen harjoittelupaikkaan. Harjoittelupaikkoja tarjotaan aina mahdollisuuksien mukaan, kun työnantajan ja opiskelijan tarpeet kohtaavat.
Avoimista työpaikoista ilmoitetaan Suomen Romanifoorumi ry:n verkkosivuilla.
Edellytämme suomen kielen taitoa, muut kielet katsotaan eduksi.