Siirry sisältöön

Diakonissalaitos

Yleishyödyllisenä toimijana olemme rohkea ja vaikuttava ihmisarvon puolustaja ja yhteiskunnan uudistaja. Työskentelemme ja vaikutamme aina kolmella tasolla: yksittäisen ihmisen, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla.

Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä toimintaa toteuttaa säätiön Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimiala. Työ kohdistuu kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin, ja sitä tehdään pääasiassa hankkein ja toiminta-avustuksin. Avointa ja matalan kynnyksen diakonista toimintaa järjestetään esimerkiksi nuorille, perheille, liikkuvalle väestölle ja maahantulijoille. Tarjoamme myös kansalaistoiminnan vaikuttamismahdollisuuksia.

Työntekijöidemme joukko koostuu ohjaajista, valmentajista, asiantuntijoista, erilaisista hanketyöntekijöistä sekä monista muista sosiaali- ja yhteiskunnallisten alojen osaajista. Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.

Yhteystiedot

rekry@rinnekodit.fi
Alppikatu 2 00530 Helsinki

Avoimet työpaikat

Työpaikan muodot

  • Korkeakouluharjoittelu
  • Työpaikka

Työpaikalla käytettävä kieli

suomi

Lappi Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais-Suomi Nuorisotyö Sosiaali- ja terveysala