Siirry sisältöön

Romakon tehtävä- ja vertaistukityöpajoista vauhtia opintoihin

Tavoitteellisessa hanketyössä tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Diakin vetämän Romako-hankkeen osatoteuttajana toimii helsinkiläinen Stadin ammatti- ja aikuisopisto, eli tuttavallisemmin Stadin AO.
Rudi ja Minna työskentelevät tehtäväpajassa.
Rudi ja Minna Stadin AO:n tiloissa järjestettävässä tehtäväpajassa. Kuva: Tamara Åkerlund

Stadin AO:ssa opettajana pitkän uran tehnyt Minna Tiusanen työskentelee myös Romako-hankkeessa. Hän on päässyt tutustumaan näköalapaikalta Romako-hankkeen toimintaan ja innostamaan opiskelijoita etenemään opinnoissaan tehtävä- ja vertaistukityöpajoilla.

Minnan ohjattava, kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa opiskeleva Rudi Blomerus, tunnistaa hankkeen tuoman avun hyväksi ja konkreettiseksi tueksi opinnoissa.

Alkuhaastattelun kautta onnistumisen tunteeseen

Minna kertoo, että Romako-hankkeessa opiskelija voi saada tukea opintoihinsa monella eri tapaa. Esimerkiksi vertaistukipajoissa opiskellaan opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiuksia, ja tehtäväpajoihin voi tulla tekemään omia koulutehtäviä sekä näyttösuunnitelmia.

Kun Stadin AO:ssa on käynnissä jatkuva haku, eli kun vapaat opiskelupaikat avautuvat haettaviksi, voi hakupajaan tulla tekemään hakemusta. Prosessi kuitenkin alkaa aina alkuhaastattelulla, jossa tarkoituksena on tutustua ja kartoittaa osallistujan lähtötilanne ja tavoitteet.

– Kaikista parasta tässä työssä on päästä näkemään opiskelijoiden itsevarmuuden lisääntyminen. Alkuhaastatteluun tuleva on usein epävarma ja ’en mä tiiä’ -fiiliksellä. Kun hän on hakenut kouluun, hän saa varmuutta omaan toimintaan ja opintojen aikana huomaa itse onnistumisensa: ’kyl mä oonki ihan hyvä ja pärjään’. Romako-hankkeessa tulee vahvasti esille opiskelijoiden vertaistuen mahdollistaminen ja itseluottamuksen kasvu, Minna kertoo.

Tukea opintoihin ja työharjoittelupaikan etsintään

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa Step-koulutuksessa opiskeleva Rudi Blomerus kertoo kuulleensa Romakosta hankkeen asiantuntijalta Tamara Åkerlundilta. Apua saa kouluasioissa ja tarvittaessa työharjoittelupaikan etsimisessä.

Aktiivisesti laulamista ja soittamista harrastava Rudi kertoo olevansa hyvä matematiikassa ja englannissa. Hän on ihmisläheinen ja hyvin kaikkien kanssa toimeen tuleva. Näitä taitoja tarvitaan kasvatus- ja ohjausalalla, jossa hän haluaa tehdä töitä tulevaisuudessa.

Vaikka Rudilla on vahvuuksia ja osaamista edistää opintojaan itsenäisesti, mahdollisuus saada apua on hänen mielestään hyvä juttu.

– Romako-hankkeessa opiskelija saa käsityksen, mitä koulutus on. Apua saa myös opintoihin hakemiseen ja työharjoittelupaikan tai työpaikan etsimiseen. Romako tuo myös konkreettista tukea omiin opiskeluihin. Romakossa on mukana useita eri toimijoita antamassa tukea, joten tukiverkko on laaja, Rudi esittelee Romakoa.

Minna on samoilla linjoilla.
– Ohjauksen näkökulmasta pitkäkestoinen hanke antaa hyvät eväät ohjaamiseen ja opiskelijoiden tukemiseen. Voimme olla mukana opintojen alkuvaiheesta työllistymiseen saakka.

Rudi toteaakin haastattelun lopuksi, että Romako sopii jokaiselle joka miettii, että kannattaako lähteä opiskelemaan.

Mitä ajatuksia kirjoitus herätti? Kommentoi alapuolelle!


Kirjoittaja:

Janne Turtiainen
Kirjoittaja työskentelee opettajana Stadin ammatti- ja aikuisopistossa.

Tietoa blogista:

Romako-hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu ja rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Osatoteuttajana toimii Stadin ammatti- ja aikuisopisto. Hankkeen toiminta-aika on 2021–2024.