Siirry sisältöön

Kohti uusia korkeuksia – Romako korkeakoulutukseen

Kuvassa hanketiimin Heidi, Tanja, Outi, Mirjam, Katriina ja Katri toukokuussa 2025.

Romako korkeakoulutukseen -hanke alkoi huhtikuussa uuden valtakunnallisen hanketiimin voimin Helsingistä, Oulusta ja Tampereelta käsin ohjattuna. Romako – askeleet huomiseen -hankkeen uraauurtava työ ja hyvin valmisteltu uusi hankesuunnitelma loivat turvallisen kiitoradan päivittyneen hanketiimin siipien kokeilulle. Hanketiimin ilmoittauduttua palvelukseen sosiaalisessa mediassa yhteydenotot alkoivatkin välittömästi. Tämä viestii hankkeen oikea-aikaisuudesta – yhä useammat romanit ovat valmiita tavoittelemaan uusia korkeuksia.

Uusia ääniä ja yhteistyön paikkoja

Toivomme, että Romako korkeakoulutukseen -hanke voi omalta osaltaan herättää keskustelua rakenteellisista yhteiskunnallisista epäkohdista, ja tarjota yhteistyön paikkoja näiden epäkohtien korjaamiseen. Yhteiskunnassa lisääntyvä eriarvoistuminen ja polarisaatio näkyvät myös romaniyhteisössä. Siinä missä romanien koulutustaso on noussut ja moninaistunut, muun väestön tapaan myös romanien keskuudessa kasautuva osattomuus, työttömyys ja päihdeongelmat ovat nousussa. Korkeakoulutus ei ole itseisarvo, ratkaisu kaikkeen tai paremmuuden mittari, vaan mahdollisuus kehittää osaamista ja jakaa sitä uusissa ympäristöissä luoden muutosta. Se, että yhä useampi romani pääsee korkeakoulutukseen tarkoittaa pitkällä tähtäimellä sitä, että monet alat, joissa romanitaustaiset ihmiset ovat vielä aliedustettuja, saavat tulevaisuudessa ammattilaisia, joilla on osaamisen lisäksi tarjota kulttuurista kompetenssia, joka on hyödyksi alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Romaniäänten kuuluminen laaja-alaisesti tekee tilaa jokaiselle muullekin, taustasta riippumatta.

Monipuolista tukea romaniopiskelijoille

Oppilaitosten moninaisuus- ja romanierityisen osaamisen edistämisen rinnalla hanke tarjoaa monipuolista tukea romaniopiskelijoille. Ennen korkeakouluopintoihin hakeutumista osallistujille tarjotaan yksilöohjausta ja mahdollisuus osallistua tukipajoihin, joissa käsitellään eri koulutuspolkuja, hakuprosessia ja muita käytännön asioita. Pääsykokeisiin valmistautumisen tueksi tarjotaan mahdollisuus osallistua pääsykoevalmennukseen. Opiskelujen aikana taas tarjotaan yksilöohjauksen lisäksi mahdollisuus osallistua viikoittaiseen ryhmämuotoiseen tehtäväpajaan, jossa voi tehdä tehtäviä itsenäisesti tai tuetusti ja saada vertaistukea muilta opiskelijoilta.

Vertaisuuden ja esimerkin voima tuli vahvasti esille edellisen Romako -hankkeen aikana kerätyssä palautteessa. Romakon sosiaalisessa mediassa onkin aloitettu uusi juttusarja, jossa tuodaan esille korkeakoulusta haaveilevien, sinne hakeutuneiden, opiskelevien ja valmistuneiden romaneiden tarinoita heidän itsensä kertomina.  Jo alkumetreillä suureen suosioon nousseet tarinat kuvaavat esimerkillistä periksiantamattomuutta ja rohkeutta unelmoida.

Ei siis muuta, kun kohti uusia korkeuksia – tuu mukaan!

Kirjoittaja on kohtaamisen muutosvoimaan ylpeänä uskova kukkahattutäti, ja Romako korkeakoulutukseen -hankkeen projektipäällikkö Mirjam Egipto Helsingin Diakista.