Hyppää sisältöön

“Uskalla astua ulos kotinurkilta, sillä voit yllättyä siitä, mihin kaikkeen sinusta on” − Sirpan tarina

Jaa artikkeli

Tässä juttusarjassa tuodaan esille korkeakoulusta haaveilevien, sinne hakeutuneiden, korkeakouluissa opiskelevien ja valmistuneiden romanien tarinoita heidän itsensä kertomina. 

Olen Sirpa Långström, 40-vuotias ja Oulusta. Opiskelen sosionomi-diakoniksi. Minulla on paljon haaveita. Yksi suurimmista olisi opiskella psykoterapeutiksi tai lääkäriksi. Vaikka nämä ovat isoja unelmia, minulle tärkeintä olisi viedä nykyiset opintoni loppuun ja löytää työpaikka, jossa on hyvä työilmapiiri ja merkityksellinen työnkuva. En vielä tarkalleen tiedä, mikä työ se olisi, mutta toivoisin sen liittyvän ihmisten kohtaamiseen, auttamiseen ja rinnalla kulkemiseen. Sellainen työ, jossa voisin todella hyödyntää empatiaani ja kasvaa ihmisenä samalla kun autan muita. 

Opintojen aikaiset suurimmat esteet löytyvät omasta mielestä 

Opiskelu ei ole aina helppoa, mutta se ei ole mahdotonta. Ajattelen, jos minä pystyn siihen, niin pystyy ihan kuka tahansa. Monesti suurimmat esteet ovat omassa mielessä, eivät ympärillä. Uskon, että meillä kaikilla on lahjoja – eikä niitä ole tarkoitettu pölyttymään nurkassa. Ne lahjat on tehty käyttöön. Jos sydämessä on halu oppia ja kehittyä, korkeakouluopinnot voivat olla yksi upea väylä toteuttaa itseään ja löytää omat voimavarat. 

Opinnoissa haastavinta on ollut oppimaan oppiminen ja erityisesti kirjoittaminen. Varsinkin, jos mielessä pyörii ajatus, ettei osaa kirjoittaa. Mutta kyllä se ajatus alkaa hälvetä, kun vain uskaltaa kirjoittaa. Kirjoittaminen kehittyy tekemällä, ja tärkeintä on aloittaa, vaikka epäilyksiä olisikin. Itse olen huomannut, että kun päästää irti täydellisyyden tavoittelusta, löytääkin omaa ääntään ja tapaa ilmaista itseään. 

Opinnot ovat mahdollisuus, jonka avulla pääsee yllättämään itsensä 

Yllättävintä opinnoissa on ollut se, miten syvällisesti ne ovat vieneet minut itsetutkiskeluun. Olen aina ollut syvällinen ihminen, mutta opintojen kautta olen saanut konkreettisia välineitä oman henkilökohtaisen kasvun tueksi. En osannut etukäteen arvata, että oppiminen voisi vaikuttaa niin voimakkaasti myös siihen, miten ymmärrän itseäni ja omaa suuntaani elämässä. 

Opinnoissa parasta on ollut se, että olen oppinut kirjoittamaan entistä paremmin ja saanut mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Lisäksi olen huomannut, etteivät opinnot olekaan niin vaikeita kuin aluksi ajattelin – kunhan vain lähtee tekemään ja uskaltaa aloittaa. 

Ei kannata jännittää uusia ihmisiä – aina pärjää, kun uskaltaa olla oma itsensä. Vuodet kuluvat joka tapauksessa, myös tekemättä mitään. Siksi kannattaa tarttua mahdollisuuksiin ja lähteä tekemään jotain merkityksellistä. Uskalla astua ulos sieltä kotinurkilta, koska voit yllättyä itsekin siitä, mihin kaikkeen sinusta on. 

Haastattelijana Katriina Leppänen Romako korkeakoulutukseen hankkeesta. 

Inspiroidu myös näistä tarinoista

Voisiko tämä olla myös sinun tarinasi?

Haaveiletko korkeakouluopinnoista tai kaipaatko tukea opiskeluun? Romakon toimintaan voit tulla mukaan eri vaiheissa, olitpa sitten hakeutumassa korkeakouluun tai jo opiskelemassa. Saat maksutonta tukea oman polkusi rakentamiseen. Tutustu Romakon tarjoamiin mahdollisuuksiin!